Kävely hoitaa koko kehoa

Tiesitkö, että käveleminen voi tuntua niskassa asti? Ja hoitaa sitä!

Kun ulkoilutat koiraa, kävelet töihin tai olet lenkillä, voit saada kävelystä entistä enemmän hyötyä ja nautintoa. Se onnistuu silloin kun eri kehon osasi ovat asettuneet suhteessa toisiinsa optimaalisesti.

Kävelyn ”tutkijanurani” alkoi v. 2008. Alkusysäyksen sille antoi Marianne Kyrklundin FysioBalance- koulutukseen osallistuminen. Hänen kommenttinsa siitä, että pakaroiden muoto kertoo paljon kehon käyttämisestä, oli hämmentävä ja samanaikaisesti kiinnostusta herättävää. Samoihin aikoihin osallistuin ensimmäistä kertaa Clive Tempestin Conscious Connection – tapahtumaan, joka lisäsi omakohtaista kokemustani kokonaisvaltaisesta liikkumisesta.

Kävelemisen ihmetteleminen onkin ollut tärkeä osa liikkumistani siitä asti. Olen saanut matkan varrella merkittäviä oivalluksia: joskus itse havahtuen, joskus toisen vinkkaamana. Yksi näistä on kollegani kommentti hartioiden liikkumisen tärkeydestä kävellessä. Viimeisin oivallukseni myötä tiedän sen, että päkiällä on myös merkittävä rooli kävelyssä.

Hyödyllisimmillään, kauneimmillaan ja nautinnollisimmillaan kävelyn liike jatkuu aaltomaisena liikkeenä läpi kehon. Aaltomainen liike aktivoi koko kehon. Näin esimerkiksi lantionpohjan lihakset samoin kuin vinot vatsalihakset pääsevät osallistumaan kävelyyn. Myös aivot hyötyvät vastavuoroisesta liikkeestä, joka ilmenee jalkojen ja käsien liikkeen lisäksi vartalon kiertoina.

Tutkiessani omaa kävelyäni en ole voinut ummistaa silmiäni siltä, miten henkilöt ympärilläni kävelevät. Sekin on ollut opettavaa.

Näen paljon sitä, että kävely liikuttaa vain jalkoja (toisin sanoen lantion asento ei mahdollista kävelyn liikkeen jatkumista vartaloon).

Näen myös paljon sitä, että hartiat pysyvät kävelyn aikana paikallaan. Myös silloin kun kädet liikkuvat (tämä on yksi syy, joka estää liikkeen jatkumisen niskaan).

Olen tullut siihen tulokseen, että ihmiset ovat unohtaneet kokonaisvaltaisen kehonkäytön.

Haluatko sinä herättää kehosi elämään kävellessäsi?

Olen mieluusti apunasi, jotta saat enemmän hyötyä ja iloa kävelystä.

Malla Helenius

SunErgo Oy

fysioterapeutti, SunErgon perustaja

Edellinen
Edellinen

Prosessi jatkuu…

Seuraava
Seuraava

Ryhti – miten se vaikuttaa hyvinvointiisi?